Nainen kiillottaa

Nainen kiillottaa jotain valokuvaa
jotain kultaista lanttia,
violetti hämärä taivas tipahtaa
ja ikkunat länteen siinä talossa jossa hän ei oikeasti asu,
vaikka selvästi muisti hetkiä jolloin
kapeaa polkua talviheinikossa alasti juosten askeleet asetelmina toistensa perässä
unessa hän kutoo ketjusilmukoita loputtoman pitkäksi kehäksi
itsensä ympärille, viimaa vastaan, kunnes kädet ja jalat ovat sidotut
herätä voi tarkoittaa että repiä laatikoita auki vimmoissaan uteliaana
elämä jatkuvasti viittä vaille
alkuvahinko: mies ja nainen ahmivat valkoista avokadoa hiekalla
muurien peittämän paratiisin ulkoreunalla
shakkipöydälle unohtunut useita vastauksia, yksi niistä on oikea
nainen kävelee ilmassa leijuvien ajatusten läpi,
piirtää itselleen ääriviivoja
miksi rekisteröityä tunteiden aavikolle missä myrskyt repivät laivoja kaikin voimin,
kapteenit huutavat nälkäänsä apua
on todella oltava taitava, kunnes kolikon toinen puoli on pysyvästi
yhtä hyvä

Kävelijä

Tummia hahmoja vaeltaa ohitseni
hämärään syntyy ääriviiva
muistikuvassa syttyy valo

Minä odotan kahdeksansilmäistä miestä
elämä on hermoradan reunalla kiitävä epätahti
ihmiset jotakin sinne päin
öljyä peltitölkeissä kuljettavia heinäsirkkoja
matemaattista hyönteiselämää viettäviä juhlakärpäsiä, hädintuskin ehtineet lapsen ikään ja vaappuvat vaivoissaan
minä kuvaan tätä kivettymistä tätä ajoittaista valonsyntyä minä
en voi vastata jos kukaan ei kuuntele
Paras mitä osasin
Kyllä se mies osasi kävellä

Kipupiste

Kivun pisteistä piirrän hidasta karttaa
joka päivä juostava sitä päin ja noustava yli
Mies sahaa taivaasta paloja
katson miten se murenee kirskuen hiekkaan
olen tottunut jatkuviin iskuihin
Naisen kaulassa painava medaljonki
edestakaisin läikkyvä itku
Punainen kuivuudessa vaeltava laulu viiltää korvia
tuulenpyörteeseen takertuneet risut
sinä voit viiltää jos tahdot, enkä minä tule enää
ihmislihaa syövä kone vaatii ateriaa
olenhan minä ollut iloisena
nainen tuhoaa oman kuvansa
en tiedä paljonko on aikaa mennyt
tai mitä on viha

Hetki hetkeltä synnyn pisteestä pisteeseen
Rakennan lohduttavaa unta
Tuulet pysähtyvät epäröiden ajan rannalla
Repivät itsensä irti kuvitelmasta

Kivun takana ilkkuu maisema

Kaukana lentää jokin vähäsanainen lintu

Alkujaaritus

Kaksoiselämän paikka, ja näin söötti pinkki pohja! Keksin juuri että olin aikoinaan Vuodatuksen Savienkeliä perustaessani tehnyt varmuuden vuoksi varauksen myös Blogspotin puolelta, ensiksikin siksi että olisi julkaisualusta siinäkin tapauksessa että vakkari jostain syystä kaatuu tai on jotenkin unavailable juuri kun pitäisi kirjoittaa; ja toiseksikin siksi ettei joku vahingossa perusta samannimistä tänne. Nyt löysin tämän ja mietin että tässä voisi pitää jonkinlaista uutta projektia, mutten vielä tiedä mitä se olisi. Vuodatukseen minun ei pitänyt kirjoitella runoja ollenkaan mutta retkahdin kuitenkin sitten joten siellä lepäävät... se aihe ei ehkä käy, ellei hae tähän kokonaan jotain uutta tyyliä. Tai sitten tänne voisi keskittää valokuvat, tai piirustukset. Saapas nähdä.